Mitä jos en ois koskaan sairastunu masennukseen?

Tätä kysymystä oon miettinyt ja paljon. Ja ainahan ihmiset jossittelee mutta monesti oon toivonu nukahtaessa että aamulla herään ja kaikki on toisin. Mutta tää ei oo painajaista, tää on ihan täyttä totta. 

Mutta jos en ois sairastanu oisinko tajunnu joskus että haluan työskennellä ihmiset auttamiseks? En usko. Koska olin tosi tyytyväinen leipuri kondiittori koulussa ja pärjäsin siellä hyvin. Oisin varmaan valmistunut vuos sitten ja mennyt töihin "unelmien" leipomoon. Eli johonkin pieneen ja söpöön.

Ehkä vuosien päästä oisin tajunnu että haluan olla lähihoitaja. 

Voi kuinka monilta ongelmilta ois vältytty jos en ois sairastunu. Ah kuinka tasaista mun elämä ois ollu. Ei mielenterveys ongelmia, kuulostaa unelmalta.

Mä oisin tehny kesätöitä ja ajanut heti ajokortin. Muutanu omilleni ja ottanut itelleni koiran jota rakastaisin yli kaiken. Oisin sosiaalisempi ja avoimempi. Mulla ei ois mukana arpia ranteissa jotka muistuttaa mua epäonnistumisesta. 

En ois koskaan miettiny kuolemaa sillä tavalla että mitä jos teen sen. Jääkö joku mua kaipaamaan? Kuolemaa voi miettiä niin monella tavalla. Jotkut pelkää sitä. Minä en mutta oon miettiny sitä että tekisin sen oman käden kautta. Kuulostaa karulta ja sitä se on. 

Oisin ITSEVARMA. Kuulostaa että oisin täydellinen mutta ei sitä mä en tarkota. Varmasti ois ongelmia mutta ei varmaan mitään tämän tapaista. 

 

Ja samalla kerron millainen haluaisin olla.  Tästä tekstistä on paljon opittavaa, ehkä tulevaisuus tuo jotain näistä. 

Mulla saattas olla poikaystävä, mulla ois paremmat välit kaikkiin. 

Mä oon tehny paljon virheitä tän masennuksen aikana mutta perhe on ainut joka ei oo koskaan kääntänyt mulle selkää, ainakaan vielä. 

Oisin laiha ja kaunis, urheilisin paljon ja en ois koskaan lihonut. 

Mutta pieni osa musta on onnellinen että sairastuin. Oon tavannu mun parhaan ystävän. Ja siitä oon super kiitollinen, oon myös kaikille joista on tullu mun ystäviä. En vaihtais niitä koskaan mihinkään. En luettele ketään mutta kiitos. Kiitos sulle että luet tätä. Kiitos että oot mun tukena.

Ja oon myös oppinu paljon tän masennuksen kautta. Menis teillä kaikilla hermo jos luettelisin ne kaikki :D mutta oon suvaitsevaisempi, auttavaisempi, mietteliäämpi ja paljon muuta. Mä oon tajunnut sen että mikä on elämässä kerkeää. Oli katastrofi kun jouduin joskus keskeyttään koulun mutta nyt oon tajunnu että mä kerkeen myöhemminkin kyllä opiskella  :) 

Hyvää alkukesää kaikille!!  <3 -sara