Muutin tähtirinteeseen 7.5.2015 ja ensimmäinen ajatus koko paikasta oli että minne hullujen huoneelle mut on laitettu? Ja olin silloin tosi arka ja en uskaltanut ottaa mihinkään kontaktia. Olin vaan päivät omassa huoneessa, hyvä että röökillä uskalsin käydä. Oikeestaan en tiedä mitä siellä pelkäsin, ehkä kaikkea. Kaikki se oli mulle niin uutta. Pikkuhiljaa mä sopeuduin, meni pari kuukautta ennen kun uskalsin ottaa ohjaajin kontaktia tai kertoa edes pienesti mitä mulle kuuluu.
Olin ollut tähdessä kaksi kuukautta kun uskalsin rueta tutustumaan siellä oleviin ihmisiin. Olin edelleen tosi pelokas ja mietin aina tosi kauan ennenku kerroin itestäni mitään. Mulla oli niin kova ulkokuori jonka halusin säilyttää. En uskonut että mä sieltä lähen paremmassa kunnossa.
Lopulta avauduin ohjaajille tilanteestani ja heistä tuli mulle tosi tärkeitä. Siis hoito mielessä, mulla oli ihmisiä joihin luottaa ja joille voin kertoa oikeestaan kaiken. Mä en varmasti ollut helpoin asukas siellä, mä en koskaan vastannut suoraan vaan mietin miten muotoilen mun lauseet. En edes helposti avautunut omista asioista. Ja en oikeestaan tiedä siihenkään syytä. Mä vaan oon semmonen, en pysty luottaan ihmisiin heti. Oon tosi varovainen, ehkä sen takia että mua on satutettu niin monesti.
Aikaa kului ja mä tunsin kotiutuvani. Joidenkin ohjaajien kanssa oli helpompi olla kuin toisten mutta siellä ei ollut yhtään ohjaajaa jota en ois sietänyt. Mä tulin kaikkien kans toimeen! Mä kerkesin aloittaa siellä kaks kertaa koulun, toinen kerta epäonnistu mutta nyt tuntuu että tää toinen kerta onnistuu ja mä valmistun 2019. Mä kerkesin tähtirinteessä käymään osastolla hoidossa, mä menin ambulanssilla päivystykseen yms.
Mä tein tosi tyhmiä asioita sillon ku asuin tähessä, mutta tein myös paljon asioita josta oon ylpee. Kuten sanonta ''aika kultaa muista'' niin pitää paikkaansa. Mä en halua enään tonne takas mutta ilman tähtirinnettä mä en ois näin hyvässä kunnossa. Mä tunnen kerranki eläväni ja olevani paremmassa kunnossa ku neljään vuoteen. Mulla ja muilla läheisillä on varmasti ollut välillä usko lopussa siihen että paranisin joskus mutta nyt tällä hetkellä se näyttää tosi hyvälle! Tähtirinne oli mulle pelastus, ei ole edes itsestäänselvyys että pääsee tollaseen paikkaan jossa on ohjaajia 24/7 ! Mä jollain onnella pääsin ja siellä musta tuli taas minä. Kuulostaapas hassulta sanoa mutta siellä oli turvallista kokeilla kaikkea ja siellä mä kasvoin ihmisenä.
Mä vaan olen tosi kiitollinen että sain kokemuksen asua tähtirinteessä ja mä ''pääsin'' sielä pois. Mua ei kukaan siellä pakottanu olemaan ja en usko et kokemuksesta ois tullut näin positiivinen jos oisin ollut siellä pakosta. Mutta kiitos kaikille jotka siellä oli mun tukena tai jos joku miettii tälläistä asumis ratkasua niin suosittelen! Menkää ja kokeilkaa, en sano että se auttaa kaikille mutta mitä menetettävää masentuneella on? Mulla ei ainakaan ollut mitään.
Haluan vaan sanoa että kiitos!
PS. Oisin halunnu kuvia tänne mutta niitä en saanu jostain syystä ladattua!
-Sara-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti