Uskomaton ystävyys!

Ystävällinen, mukava, luotettava, hauska, hyvä huumori, rohkea. Sitä on hyvä ystävä ja Janina on kaikkea tota ja paljon muuta.
Tutustuttiin kun koulu alkoi syksyllä. Ensimmäinen vaikutelma Janinasta oli että ''ompas se kaunis mutta näyttää siltä että se ei halua tutustua keheenkään.''
Mutta se ajatus oli väärä. Ei se ollutkaan semmoinen vaan kaikkien kaveri ja todella mukava. Meillä vaan osu jutut yhteen ja pidettiin samoista asioista.

Oli kulunut ehkä kaksi kuukautta Janina tiesi minusta enemmän kuin muut ystävät yhteensä. Kerroin että sairastan masennusta ja että olen kaukana täydellisestä mutta Janina ei lähtenyt.
Pian soiteltiin päivittäin vaikka nähtiin koulussa. Kerroin missä asuin ja hän oli ensimmäinen ystävä joka tuli käymän täällä, se ei edes varmaan tiedä kuinka paljon se merkkas mulle.

Minun vointini huononi ja kerroin Janinalle miltä minusta tuntui. Kuinka en jaksa, hän oli ja pysyi. Jaksoi joka päivä tsemppaa ja kertoo kuinka paljon mulla on elämässä hyvää. Olin ihmeissäni, olin tottunut että kaikki lähtee mun elämästä kun ''olen niin vaikea''.

Kun ainoa vaihtoehto oli Kellokoski ajattelin että nyt ystävyys jää. En tiedä milloin kotiutuisin ja elänkö silloin mutta Janina soitteli edelleen päivittäin ja kertoi iten koulussa menee. Se piti minua ''normaalina''. Nyt tiedän millaista on tosi ystävyys. Tekisin Janinan puolesta mitä vain. En tule lähtemään hänen elämästään koskaan.

On ihanaa kun ollaan suunniteltu tulevaisuutta. Kuinka joskus meillä on lapsia ja teemme kaikkea yhdessä. En ole ennen tavannut tälläista ihmistä.
Nyt tiedän ettei kukaan vie Janinaa multa pois jollen itse tätä jotenkin tyri.

Joillekkin yökyläily on arkinen juttu mutta ei meille. Minä en kerro Janinan elämästä sen enempää mutta hänkin on kokenut paljon hyvää mutta myös huonoa.
Päätimme että menemme minun vanhemmille viettämään aikaa. Onneksi se onnistui. Oli yksi parhaista viikonlopuista vaikka me ei tehty mitään ihmeellistä. Mutta se että Janinan ei tarvinut lähteä illalla tai pääsimme yhdessä saunaan oli jo suurta.

Lauantaina lähdimme Sääksin saareen paistamaan vaahtokarkkeja. Sekin on arkinen asia mutta yhdessä se oli hauskaa. Nautimme siitä tai ainakin minä nautin.

Tänään ei tullut postausta masennuksesta tai siitä kuinka vaikeaa minun elämäni on. Haluan myös kirjoittaa positiivisista asioista ja tämä on suurin. Olen niin kiitollinen meidän ystävyydestä ja siitä että Janina on tässä. Minun sanat ei riitä mutta haluan sanoa kiitos.

-Sara-