Mä pelastin ihmishengen

Oli sunnuntai. Mulla oli ollu hyvä päivä, sain olla perheen kans ja nautittiin yhteisestä ajasta kun vihdoin oltiin kaikki paikalla. Tulin louhelaan ja kotiin, päätin mennä ajoissa nukkumaan koska olin harrastanut paljon liikuntaa ja muutenkin olin väsynyt. 

Sitten tuli puhelu, kaverilta. Mietin vastaanko koska ajattelin jo rueta nukkumaan. Vastasin kaikesta huolimatta ja puhelimessa oli hätääntynyt kaveri. Kysyi minulta "tiedätkö sen tunteen kun elämä vilisee silmien edessä?" 

Olin ihmeissäni mutta tajusin että kaikki ei ole hyvin. Tivasin missä hän on ja hyppäsin sängystä. Kaveri ei kertonut missä oli ja mitä tekemässä. Huusin jo. Laitoin ensimmäiset vaatteet päälle, kamalan hupparin ja vanhat housut. Lähdin ilman rintaliivejä mutta pääasia oli minulle että teen jotain.

Sain vihdoin vastauksen, hän oli junaradalla ja odotti että juna tulee. Juoksin omasta huoneestani ja huusin ohjaajalle "hän on junaradalla!!"

En jäänyt odottelemaan apua vaan juoksin, juoksin niin lujaa ku pääsin. Mutta minulla oli lihakset jumissa tuntu että en päässyt tarpeeksi nopeeta. Puhuin matkalla kaverin kanssa, pyysin ja anelin. Hän lupasi odottaa että oon paikalla ja jos en osaa tehdä mitään ni sit annan luvan. Päässäni oli vain koko ajan että uhraan mielummin oman hengen kuin toisen. 

Samalla kun juoksin toinen henkilö  tuli mun kaveriksi. Me etittiin häntä ja viimein näin pimeän hahmon raiteilla. Juoksin vain sinne ja vedin häntä pois. Samalla meijän yö hoitaja tuli ja sanoi "tulkaa äkkiä". Näin kuinka juna lähestyi mutta päätin että kaikki me tästä pelastutaan. Pääsimme juna laiturille ja 10 sekuntia myöhemmin juna tuli. Olin onnellinen hetken, olin oikeesti pelastanut ihmisen. Paikalle kutsuttiin tietenkin ambulanssi ja mä näin että nyt on mun aika lähtee. 

Kävelin 50 metriä, jolloin jalat meni alta. Rupesin itkeen holtittomasti ja kädet tärisi. Tai itseasiassa koko kroppa. Menin shokkiin. 

Mietin että jos en ois vastannut mitä ois tapahtunu?

Mitä jos oisin ollut hitaampi?

Mitä jos en ois saanut vedettyä?

Mitä jos oisin ollu viimenen joka puhu hänen kanssaan puhelimessa?

Mitä jos juna olisi ollut minuutin aiemmin? 

Mä tiedän, on turha jossitella mutta mä en voinut/voi sille mitään. Soitin äitille ja parhaalle ystävälle. Poltin 7 tupakkaa ja yritin rauhottua mutta mä en pystynyt. 

Itkin illan ja yön. En pystynyt nukkumaan koska pian oisin nähnyt painajaista.

Maanantai oli kamala, ahisti maailman eniten. Mä en vaan ole vieläkään päässyt yli tapahtumasta. Mielessä kummittelee se puhelu. Se miten juoksin ja pelkäsin olevani myöhässä. 

Mutta yhestä asiasta olen ylpee. Mä pelastin jonkun hengen, tosin omani kustannuksella mutta tein sen mihin pystyin. 

Mulla menee aikaa että pääsen tästä yli. En tiedä kauan mutta mä yritän, yritän joka päivä parhaani. 

Mä pelastin ihmishengen. 

-sara-