Kirjotan muutenkin pitkiä päivityksiä, ei kukaan näitä jaksa lukea jos kerron kaiken kuukaudessa tapahtuneen.
Eli mistä alottasin? No suurin muutos on varmaan se että nyt on oma kämppä. Sinne on viety kaikki mun omaisuus ja mun pitäis rueta asumaan siellä. Oon ollu viikon aikana siellä yhen yön.
Pelkään olla siellä. Pelkään mitä jos kohta ei ole kotia mihin tulla tai mitä jos kaikki ystäväni katoavat kun muutan kauemmas.
En usko ollenkaan että minulle sanottaisiin että takaisin kotia ei ole tulemista. Mutta silti se ajatus pyörii mielessäni joka hetki.
Mietin juuri äskön kun kävin ulkona että mitä mun elämässä on sisältöä. Ei mitään.
Karua mutta totta. Olen yrittänyt nauttia pienistä asioista mutta miksi niistä on vaikea löytää hyvää?
Olen ollut ¨iloinen¨.
Valehtelen. Kaikille.
Tehostettu avohoidon yksikkö kävi luonani. En puhunut ollenkaan totta. Valehtelin ihan kaiken. Minulla menee hyvin, kavereitten kanssa kaikki on hienosti, ihana muuttaa yksin. Hah hah, kuka tuota soopaa uskoo? Olenko niin hyvä valehtelemaan ettei kukaan huomaa millainen minun oloni on sisältä päin.
Ahistaa, joka hetki. Mietin monesti miten pääsisin pois täältä? Löydän monta keinoa. Pitäiskö jättää hyvästit? En tiedä.
En tiedä enää mitään. Eikä kyllä kiinnostakaan.
En uskalla jukaista tätä.
Hei, luen sun blogia aina! Ja melkein itkettää ku luen sun ajatuksia, haluan et sulla menee hyvin ja toivon et pääsen lukeen postauksia joissa kerrot et nyt menee oikeesti hyvin, etkä valehtele.. Oon varma et niim tulee käymään! Ja mun mielestä oot tosi hyvä kirjottaan!:) Niin ja vaikka susta tuntuu et joitain sun puolituttuja/entisiä tuttavia ei kiinnosta olla sun kans, niin et ainakaan häviä mitään vaikka ottaisit yhteyttä ja pyytäisit kylään! Ja aina ei tarvi miettiä et oliko tässä mitään positiivista tai et oliko tää päivä kiva, välittikö ihmiset musta, pitääkö ne mua pöljänä koska jos oot oma normaali rehellinen itsesi, oot varmasti tosi mukava, hauska ja ystävällinen ihminen!
VastaaPoista