Aattelin kertoo oman itsemurha yrityksen ja mitä ajattelen siitä.
Olin keväällä kellokoskella. Oli todella huono fiilis! Mietin mitä tekisin, menin pyytmään hoitajaa että voisiko hän jutella. Vastaus oli tyly ei. Sanoivat ettei kerkeä. Olin ihmeissäni..
Menin omaan huoneeseen ja itkin. Siellä yksi kaveri tuli lohuttamaan. Otin silloin omsta rahapussista tarvittavat lääkkeet. Vannotin kaverille että kaikki on okei ja hän lähti.
Makoilin sängyllä ja mietin mitä teen. Näin rahapussini jossa oli lääkkeitä. Mietin sekunnin ennenkuin otin kaikki lääkkeet ja sanoin kaverille hyvästit.
Yhtä äkkiä huoneeseeni juoksivat kaikki hoitajat. He tenttasivat mitä olin tehnyt. Pitkän ajan kuluttua kerroin mitä tein. He näkivät myös sheiverin patjalla. Hoitajat arvasivat sheiverin historian.
Minut käskettiin eristyshuoneeseen. Menin vapaaehtosesti. (en halunnut herättää huomiota sillä jos osastolla joku huusi menin paniikkiin)
Sanoin että en juo hiiltä. Ne tunkivat pullon suuhun ja pakottivat juomaan. En ole koskaan juonut mitään niin kamalaa!!
Rauhoituin nopeasti, omahoitaja tuli hetken kuluttua ja kyseli. En halunnut puhua, halusin kuolla.
Ainut mitä kysyin hoitajalta oli "saanko hakea puhelimen?" & "pääsenkö käymään röökillä?"
Sain molempiin luvan. Soitin äitille, hän meni vähän paniikkiin.
Silloin päätin että en ikinä tee mitään vastaavaa!
Mutta vaikeeta on edelleen ja itsemurha on useasti mielessä. Oliko se ratkaisu kaikkeen?
Mitä mieltä olen itsemurhasta?
Vaikee vastata, toisaalta hyväksyn ja toisaalta en.
Itselleni anntaisin luvan, mitä elämällä on antaa jos koko ajan tulee takapakkia?
Haluaisin välillä vaan luovuttaa. Mutta ajattelen että mitä jos kaverini tekisi? Se olisi vaikea hyväskyä. Murtuisin. Tiedän että myös minun kuolemani murtaisi ehkä muutaman. Mutta ei loppusistaan niin montaa, he selviäisivät. Kaikesta selviää, sanotaan.
Saa kommentoida!
~sara~
Tsemppiä!!
VastaaPoista