Jotkut pitävät näitä asioita huomion keräämisellä yms mutta jos et tiedä asiasta mitään niin silloin kannattaa kuunnella ihmistä joka on kokenut jotain vastaavaa.
Ennen osastolle pääsemistä/ joutumista satutin kotona itsenäni paljon. Se oli päivittäistä. Kukaan perheestäni ei tiennyt ja olin hyvä pitämään sen samalla lailla salassa kuten masennuksen.
Osastolle menessä aattelin et jes nyt tää loppuu ja saan apua. Mutta se ei mennyt aivan niin, sain kyllä apua mutta pidin itselläni niin ison muurin ettei kukaan päässyt lähelleni siitä mitä tunsin tai pelkäsin. Edelleenkin pidän todella ison ulkokuoren mutta pikkuhijaa pakko oppia luottamaan ihmisiin ja rueta olemaan semmoinen kuin olen.
Satuttaminen jatkoi osastolla. Aina löytyi keino vaikka hoitajat veivät kaiken terävän mukanaan, keksin että latureilla voi satuttaa ja samoin kulmakarva pinseteillä. Lopulta hoitajat uhkasivat soittaa vanhemmille niin kerroin millä sain kaiken aikaan.
Silloin satuttaminen loppui. Siihen asti kunnes menin aikuispuolelle ja jatkoin. Kivillä, sheverillä yms. pystyi helposti tekemään jälkiä jotka eivät lähe koskaan.
Nyt en ole satuttanut itseäni pariin kuukauteen ja olen siitä ylpeä. Tarkotus on että en enää koskaan tee itselleni mitään niin typerää.
Jälleen on todella paljon paineita julkasta tätä. Apua.
-sara
Kiva kun julkaisit! Hyvä teksti :)
VastaaPoistakiitos paljon!! :)
Poista